Autumn vibes / Updated shop

8/28/2015




Kuten varmaan huomaatte, on täällä blogin puolella tapahtunut muutosta. Eikä siinä kaikki, myös kauppaa on päivitetty ryijyuutuuksilla. En voisi olla enemmän innoissani tästä. Osa teistä ehkä tietää, että olen valmistunut aikoinani tekstiilisuunnittelijaksi ja aika pitkään nämä asiat ovat jo päässä muhineet. Kesällä oli oikea hetki päästä kutomaan seinätekstiilejä hieman enemmän, sillä ne saivat kunnian olla mukana Lokalin Tori-näyttelyssä. 

Vaikka kesän loppua olisi helppo surra, on syksyn pimenevissä illoissa ja raikkaassa tuoksussa jotain huumaavaa. Minulle se on myös aina edustanut jonkinlaista muutoksen aikaa, nimenomaan positiivisessa mielessä. Ja vaikka puhunkin muutoksista, on syksy samalla kuin vanha tuttu, joka tuo mukanaan pyysyvyyttä. Uskon, että onni piilee juuri siellä, tutussa ja turvallisessa arjessa.



ps. Instagramin puolella näkyy viikonloppuna hieman kurkkauksia tiistaina ilmestyvän Asun-lehden kuvauksista. Ja blogin puolelle tulossa pian samaan hommaan liittyvää arvontaa. 



/


As you may have noticed it looks a bit different here. And not only here but also in my shop. Go and check it out!





0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!

d a d a a. © All rights reserved · Theme by Blog Milk · Blogger